Radiosarja oikeudenmukaisuuden historiasta

Monet vetoavat nykyään oikeudenmukaisuuteen, mutta mitä sillä tarkoitetaan? Millainen on oikeudenmukaisuuden historia? Käsitykset oikeasta ja väärästä ovat rakentuneet pitkän ajan kuluessa. Muusikko Matti Johannes Koivu käsittelee Oikeudenmukaisuuden historia -radiosarjassaan Suomessa eri aikakausina vallinneita käsityksiä oikeudenmukaisuudesta.

YLE radio 1:ssä kesällä 2018 kuultu ohjelmasarja pureutuu siihen, miten käsitys oikeasta ja väärästä sekä kokemus yhteiskunnallisesta osallistumisesta syntyvät. Sarjassa kuljetaan noin sadan vuoden matka sääty-yhteiskunnasta aina tähän päivään saakka.

Ohjelmassa työväen ja tilattoman väestön historialla on suuri osuus. Samat ongelmat, jotka maaseudun tilaton väestö kohtasi 1800-luvun lopussa ovat jälleen nostamassa päätään. Kasvavat tuloerot ja epävarmat työmarkkinat ovat taas todellisuutta. Ohjelmassa tutkitaan työväen ja tilattoman väestön identiteettiä ja sen muutosta. Sitä, kuinka luokkayhteiskunta syntyi ja katosi, ja sitä kuinka se taas syntyy uudestaan. Kantavana teemana on, miten oikeudenmukaisuus motivoi kansalaisyhteiskunnan toimintaa vuonna 2018.

Oikeudenmukaisuuden historia on kuunneltavissa YLE Areenassa. Riihi säätiö on tukenut ohjelman syntymistä.

2022-02-02T12:30:49+00:0021.12.2018|

Riihi säätiö myönsi apurahoja

Riihi säätiö on myöntänyt avustuksia ja apurahoja vuodelle 2018 yhteensä 252 000 euroa. Määrä on yli kaksi kertaa aiempaa suurempi, sillä vuonna 2017 säätiö myönsi avustuksia ja apurahoja kaikkiaan 109 000 euroa. Avustusta sai puolet hakijoista, yhteensä 25 henkilöä tai työryhmää.

Avustusta saivat muun muassa oikeudenmukaisuuden historiaa käsittelevä radiosarja, työväenkulttuuria ruotsinsuomalaisissa siirtolaisyhteisöissä selvittävä tutkimusprojekti sekä nuoria teatterintekijöitä esiin tuova hanke.

Säätiö myöntää avustuksia ja apurahoja tavoitteitaan tukevaan toimintaan. Yhteisöille suunnatut avustukset voivat olla kertaluontoisia hankeavustuksia, kumppanuusavustuksia tai toiminta-avustuksia. Apurahoja säätiö jakaa yksityisille henkilöille tai henkilöryhmille. Apurahat ovat kertaluonteisia yhteen tiettyyn hankkeeseen, esimerkiksi tutkimushankkeeseen.

Säätiö jakaa avustuksia kaksi kertaa vuodessa. Maaliskuun loppuun mennessä jätetyt hakemukset käsitellään touko-kesäkuun aikana ja syyskuun loppuun mennessä jätetyt marras-joulukuun aikana. Riihi säätiön apurahoja voi hakea vuosittain elokuussa Kansan Sivistysrahaston kautta.

2018-12-14T21:08:29+00:0014.12.2018|

Riihi säätiö mukana Työväen musiikkitapahtumassa

 

Riihi säätiö oli heinäkuussa mukana Työväen musiikkitapahtumassa Valkeakoskella. Tapahtuman lähtökohta on peilata työväen musiikin historiaa ja nykypäivää. Teemoitetut yhteiskunnalliset keskustelutilaisuudet ovat perinteisesti keskeinen osa ohjelmaa. Päivien aikana kuultiin muun muassa keskustelut arvoista ja sananvapaudesta, Euroopasta, sananvapaudesta ja populismista sekä asunnoista ja työvoimapolitiikasta.

– Olimme säätiönä mukana nyt toista kertaa ja tuimme Työväen musiikkitapahtumaa taloudellisesti. Tavoitteenamme oli auttaa musiikkitapahtumaa korkeatasoisen seminaarin järjestämisessä. Kokemukset olivat erittäin positiivisia ja se synnytti ideoita jatkoa varten. Lanseerasimme Valkeakoskella myös uuden sloganimme Elävän työväenkulttuurin puolesta ja saimme säätiölle hyvää näkyvyyttä, kertoo asiamies Janne Ollikainen.

Nelipäiväinen tapahtuma järjestettiin 27.-30. heinäkuuta ja se veti paikalle noin 40 000 kävijää. 45-vuotisjuhlaansa viettäneillä festivaaleilla esiintyi laaja joukko suomalaisia eturivin artisteja, kuten Sanni, Paleface, Anna Puu, Jarkko Martikainen ja Lauri Tähkä.

2017-08-23T13:30:35+00:0023.08.2017|

Vuonna 2017 tuetut hankkeet

Riihi säätiön lahjoituksella tuetut hankkeet vuonna 2017 (yhteensä 50 000 euroa):

Duo Ni Tampere
Kantelemusiikin uranuurtajan Martti Pokelan muistokonsertit
4 000 euroa

Hentilä Seppo Espoo
Tutkimus: Työläisurheilu Suomen liikuntakulttuurissa
15 000 euroa

Honka-Hallila Helena Turku
Suomen työväenkulttuuri -teoksen kirjoittaminen
10 000 euroa

Rautiainen Petra Emilia Helsinki
Saamelaisuuden kuvaukset Suomen Kuvalehdessä vuosina 1952-1972
6 000 euroa

Suomen Työväen Musiikkiliitto (STM) ry Tampere
Työväenmusiikin satavuotinen historia
15 000 euroa

Apurahat ovat haettavissa Kansan sivistysrahaston (KSR) kautta.
Vuoden 2018 haku on käynnissä elokuun loppuun saakka. Lue lisää.

2018-08-27T15:24:56+00:0023.08.2017|

Vuoden 2018 apurahat haettavissa elokuun loppuun asti

Riihi säätiö jakaa vuosittain apurahoja tavoitteitaan tukevaan toimintaan. Säätiö tukee työväen ja muun kansanperinteen tieteellistä tutkimusta ja kulttuuritoimintaa sekä arkisto- ja tietopalvelua, ammatillisten opintojen tutkimusta edistävien yhteisöjen ja säätiöiden toimintaa, sosiaalista asuntotoimintaa ja tieteellistä tutkimusta sekä luonnonsuojeluun liittyvää tutkimus- ja valistustoimintaa.

Apurahat ovat haettavissa Kansan sivistysrahaston (KSR) kautta. Vuoden 2018 apurahojen haku on käynnissä 31.8.2017 saakka. Kansan Sivistysrahasto tukee työväen ja työväenliikkeen sivistyksellisiä pyrkimyksiä sekä yhteiskunnallisesti painottunutta tutkimusta, taidetta, opiskelua ja kansainvälistä solidaarisuutta edistävää tiedotus- ja valistustyötä.

Hae apurahaa täältä.

Hakijan tulee hakulomakkeessa ohjata hakemuksensa Riihi säätiön erillishakuun.

Voit myös ehdottaa Riihi säätiölle apurahakohdetta: hakemus@riihi.fi

2018-08-27T15:25:58+00:0023.08.2017|
Go to Top