Riihi säätiö on myöntänyt avustuksen Kiljavan opiston ja Voionmaan koulutuskeskuksen työryhmälle, joka on tuottanut dokumenttielokuvan SIVISTYSMIES – Väinö Voionmaa ja hänen aikansa. Dokumentti kertoo suomalaisen sivistyksen, rauhanpolitiikan ja historian tutkimuksen suurmiehestä, joka eli Suomen kohtalonvuosien ytimessä.

Dokumenttielokuvan keskeinen sisältö on kuvata, kuinka ylhäältä alas johdettu kansanvalistus muuttui työväensivistykseksi, jossa annettiin kansalaisille työvälineitä oman asemansa parantamiseen ja yhteiskunnalliseen tasa-arvoon. Hankkeen toteuttamiseksi haastateltiin merkittäviä tutkijoita ja alan tuntijoita. Arkistomateriaalin hankkiminen ja käyttöoikeuksien kustantaminen oli haastavaa, ja siinä Riihi säätiön apuraha oli ratkaisevan tärkeä, koska siinä vaiheessa sopimusta Yleisradion kanssa levityksestä ei ollut olemassa.
Hanke on nyt päättynyt ja dokumentti on katsottavissa Yle Areena-palvelussa täällä. Dokumentti tuli alkuvuodesta 2024 myös Yle TV1:n ohjelmistoon. Hankkeen tuottaja Tapio Kivirinta kertoo, että sopimus Yleisradion kanssa tehtiin omakustannushintaan, eli taloudellista tulosta oppilaitokselle ei jäänyt. Hän korostaa, että vastaavanlaisten pientuotantojen toteutus on yleensä alussa hankalaa, koska siinä vaiheessa ei ole levityssopimuksia. Oppilaitosten ja muiden kohdalla pienikin apu on se ratkaiseva, mikä käynnistää tuotannon. Tämä SIVISTYSMIES -dokumentti on siitä hyvä esimerkki ja päässyt nyt laajan valtakunnallisen tv-levityksen piiriin.
Kivirinta jatkaa yhteisönä ja yksityisenä toimijana samantyyppisten tärkeiden aiheiden parissa. Hänellä on työn alla entisiin huoltoasemiin ja huoltoasemakulttuuriin liittyvä dokumenttielokuva. Hän toivoo, että Riihi säätiö jatkaa tukeaan tällaisille hankkeille, jotka edistävät suomalaista sivistystä ja kulttuuria.
YLE Areena: SIVISTYSMIES – Väinö Voionmaa ja hänen aikansa.